Pilvistä -13°C - -20°C
0,1mm 4m/s länteen
Heräsin kuudelta söin vähän. Tänään vielä Venäjälle ja töihin. Riikkas lähti tänään. Emmyn ensimmäinen yövuoro :)
torstai 31. tammikuuta 2013
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
30.1.2012
Puolipilveä -11°C - -19°C
0,1mm 3m/s länteen
Heräsin myöhään, käytiin kaupassa ja tehtiin ruokaa. Katsottiin puolitoista Batman elokuvaa. Näin Riikkaa viel ennen Belgian matkaa. Luin Batmanii aamu kasiin.

Tunnisteet:
Elokuvat,
Kaverit,
Sarjakuvat
tiistai 29. tammikuuta 2013
29.1.2012
Lähes aurinkoinen -11°C - -21°C
0,2mm 3m/s länteen
Päivä mennyt koomassa. Rapula. Eiline oli hieno ilta. Pelkkää nelosta töllöstä. Vähän parannusta. Riikan kanssa ajanviettoa puoleen 3 ja koisiii sit Batmanin jälkeen.

Sarjakuvat,
Vaivat
maanantai 28. tammikuuta 2013
28.1.2012
Lähes aurinkoinen -15°C - -21°C
0,0mm 3m/s länteen
Vähän siivousta. Maken 40v juhlat -> Baariin Simpan ja Riikan kanssa. Hyvä meno, pilkun jälkee kotiin ja myöhään nukkuu.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013
27.1.2012
Raikas -15°C - -19°C
0,0mm 4m/s länteen
Vika ruotsin koe \\8// Taas vähän kirjoja ja pelejä. Se divari käy miun turmioks. Leffailta meikseil (1.lappu) Kotiin ja Batmanii sekä että ah... vapaa yö!!!
0,0mm 4m/s länteen
Vika ruotsin koe \\8// Taas vähän kirjoja ja pelejä. Se divari käy miun turmioks. Leffailta meikseil (1.lappu) Kotiin ja Batmanii sekä että ah... vapaa yö!!!
Tunnisteet:
Elokuvat,
Kirjat,
Pelit,
Sarjakuvat,
Työ
lauantai 26. tammikuuta 2013
26.1.2012
puolpilvistä -11°C - -16°C
0,0mm 3m/s länteen
Heräsin 17:oo -> Batmanii kauppaa, lihapullii, ruotsii Batmanii -> töihin

perjantai 25. tammikuuta 2013
25.1.2012
puolpilvistä -10°C - -16°C
0,0mm 3m/s länteen
Meikseille "aamupalalle". Maksakastiketta. Äitin kaa 7Wonders Emmy hävis.Nyt keittoo nom. Vähä Batmanii PS3

torstai 24. tammikuuta 2013
24.1.2012
pilvistä -9°C - -12°C
1,1mm 4m/s länteen
Kaupas ja sit Pete autolle. Hamppareita nomnom... Emmyn kaa pelailtii ja Batman ja töihi ja Batman

keskiviikko 23. tammikuuta 2013
23.1.2012
pakkane kiristyy -8°C - -10°C
2,3mm 4m/s länteen
Heräsin. Kävin kirjastos ja kaupas. Luin Batmanii. Opiskelin ruotsii Blah. Töihin. Vihannessosekeittoa jee. ostin kirjoja 62€
2,3mm 4m/s länteen
Heräsin. Kävin kirjastos ja kaupas. Luin Batmanii. Opiskelin ruotsii Blah. Töihin. Vihannessosekeittoa jee. ostin kirjoja 62€
Tunnisteet:
Kirjat,
Opiskelu,
Ruoka,
Sarjakuvat
tiistai 22. tammikuuta 2013
22.1.2012
pilvistä -5°C - -7°C
2,7mm 4m/s länteen
Aamu yllätysherätys -> klo 16 jälkeen pressavaalilautakuntaan Kosken koululle. Kaupan kautta kotiin kympin aikaan. Tortilloja ja yöllä uus alue. Väsyttää vitusti.

Politiikka,
Ruoka,
Työ,
Vaivat
maanantai 21. tammikuuta 2013
21.1.2012
puuterii -5°C - -7°C
2,3mm 5m/s länteen
Sain auton yllättäen takas jo nyt. 500€, Emmyn mummolle kahville sit kotii ja lautapelejä med Elmo & Elina. Agricola/Catan. Tapana kirjoittaa liian myöhään. Katsoimme Burttonin Batmanin.

Auto,
Elokuvat,
Kaverit,
Lautapelit
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
20.1.2012
Kirpsakka yöl sato -5°C - -7°C
1,8mm 5m/s luoteeseen
Auto vaatii enemmän korjausta. Olen munaton. Ruotsinkoe (sain mummolta kyydin). Tarjalta kyyti pois ja niskalle. Sain meiksien auton lainaan. Sherlock Holmes II Biossa oli hyvä. Kova väsymys.

lauantai 19. tammikuuta 2013
19.1.2012
Satoi -7°C - -8°C
2,4mm 7m/s luoteeseen
Herätessä auto korjaamolle. Kotiin -> Käytiin ottaa Osmojen studiolla kuva Emmyn ukin lahjaa varten. Janne kävi pelaamassa.

perjantai 18. tammikuuta 2013
18.1.2012
puuterilunta :) -6°C - -8°C
1,8mm 5m/s luoteeseen
Eiline Venäjänreissu jäi väliin jäisen auton takii. Tänään ja eilen föönillä sulattelin autoa. Aamulla duunin jälkeen pannarit (american) Emmylle sänkyyn :) Nukuin iltaan. Kasvissosekeitto, Age of Steamia ja Venäjälle ja Duunia.

Lautapelit,
Nukkuminen,
Ruoka,
Työ,
Venäjä
torstai 17. tammikuuta 2013
17.1.2012
Todella valkoista -4°C - -6°C
1,6mm 2m/s pohjoiseen
Löysän tuntuinen päivä. Kävin koulus, tulin kotii ja nukuin päikkärit. Käytii Emmyn mummol ja Emmy värjäs hiukset -> äänestys -> posti -> uudet lautapelit opetteluu ja sit viel venäjälle.
1,6mm 2m/s pohjoiseen
Löysän tuntuinen päivä. Kävin koulus, tulin kotii ja nukuin päikkärit. Käytii Emmyn mummol ja Emmy värjäs hiukset -> äänestys -> posti -> uudet lautapelit opetteluu ja sit viel venäjälle.
Tunnisteet:
Lautapelit,
Nukkuminen,
Opiskelu,
Politiikka,
Venäjä
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
16.1.2012
Pilvistä -7°C - -11°C
0,0mm 3m/s länteen
Itseruskettavavan voiteen voimalla oikeassa käsivarressa lukee isolla kimaltelevalla tekstillä "MOI". Netti vittuilee. Äitil syömäs. Pete tuli korjaamaan nettiä -> ei onnistunut. 6h Arkham Horror. Lopetettiin kesken.
0,0mm 3m/s länteen
Itseruskettavavan voiteen voimalla oikeassa käsivarressa lukee isolla kimaltelevalla tekstillä "MOI". Netti vittuilee. Äitil syömäs. Pete tuli korjaamaan nettiä -> ei onnistunut. 6h Arkham Horror. Lopetettiin kesken.
Tunnisteet:
Kaverit,
Lautapelit,
Netti,
Ruoka,
Vaivat
tiistai 15. tammikuuta 2013
15.1.2012
Pilvistä -5°C - -8°C
0,6mm 4m/s lounaaseen
Maraton pelipäivä. Janne&Riikka 13:00 Catan. Välis tortillaa ja 18 -> Catan ja Frsko med Janne Sami, Emmy. Voitin kaikki. 155€ lautapeliostoksia.

maanantai 14. tammikuuta 2013
14.1.2012
Sataa -3°C - -5°C
3,4mm 6m/s etelään
Herätys klo 15 huonostinukutun yön jälkeen. Emmyn mummolla "aamukahville". Tajutonta tekemisen halua. Viimein saatiin Tuomas pelaamaan + Mimmy alussa. Grilliä ja lautapelejä.
3,4mm 6m/s etelään
Herätys klo 15 huonostinukutun yön jälkeen. Emmyn mummolla "aamukahville". Tajutonta tekemisen halua. Viimein saatiin Tuomas pelaamaan + Mimmy alussa. Grilliä ja lautapelejä.
Tunnisteet:
Kaverit,
Lautapelit,
Nukkuminen,
Ruoka
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
13.1.2012
Pilvistä/puol -2°C - -5°C
3,2mm 4m/s etelään
Ruotsin koe. Mimmi ilmaantu kahdelta. Simo kävi kahvilla. Skyrm!

lauantai 12. tammikuuta 2013
12.1.2012
Paskaa sataa 0°C - -4°C
8,4mm 5m/s pohjoiseen
Neiti päätti 14 aikaan että on nukuttu tarpeeksi. En saanu edes tehdä Kakuroa. Pomo soitti ja sain luultavasti uuden alueen. Nyt mumolle nettitikkua. Illalla lautapeliä med Janne&Riikka ja Taru. Näin Simoo.

Kissat,
Lautapelit,
Nukkuminen,
Työ
perjantai 11. tammikuuta 2013
11.1.2012
Sataa 0°C - -8°C
8,2mm 4m/spohjoiseen
Lumityöt jo toisen kerran. Hapottaa lol. Heräsin 16 jälkeen olo pöhnäinen mutta levännyt. Tänään kanawrappeja ja Sherlock Holmes med olut ja vapaapäivä!
8,2mm 4m/spohjoiseen
Lumityöt jo toisen kerran. Hapottaa lol. Heräsin 16 jälkeen olo pöhnäinen mutta levännyt. Tänään kanawrappeja ja Sherlock Holmes med olut ja vapaapäivä!
Tunnisteet:
Elokuvat,
Nukkuminen,
Ruoka
torstai 10. tammikuuta 2013
10.1.2012
Perus -4°C - -8°C
0,4mm 3m/s etelään
Aamukoulu ruotsi menee hyvin. Sit kokousta. Päiväunet <3. Käytiin Emmyn kansa Rossossa pitkän kaavan mukaan, 1,5v. A Time to Kill on edelleen loistava leffa.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013
9.1.2012
Räntää taas? -4 - -9°C
6,8mm 4m/s länteen
Kirjasto. Divari + 2 kirjaa. Emmy veti hienoimmat rönyt ikinä. Sain tänään VuNs:n leikekirjoja ja Jompalta lisää leikkeitä kirjaa varten.

tiistai 8. tammikuuta 2013
8.1.2012
Kirpsakka päivä -5 - -11°C
0,1mm 2m/s kaakkoon
Nukuin pitkään. Neljältä tuli posse ja katottiin Scarface. Emmy tykkän - hyvä. Sit saunoon Katille. Auto oli noin umpijäässä. Saunan jälkeen "sulatusretki". Kuskin ovi aukes juuri perillä. 1.5 v <3
0,1mm 2m/s kaakkoon
Nukuin pitkään. Neljältä tuli posse ja katottiin Scarface. Emmy tykkän - hyvä. Sit saunoon Katille. Auto oli noin umpijäässä. Saunan jälkeen "sulatusretki". Kuskin ovi aukes juuri perillä. 1.5 v <3
Tunnisteet:
Auto,
Elokuvat,
Kaverit,
Nukkuminen,
Sauna
maanantai 7. tammikuuta 2013
7.1.2012
Talvi -4°C
3,3mm Tuuli 5m/s koilliseen
Myöhäinen herätys. Melkein samointein V-niskalle. Äiti teki pitsaa. Napattiin kissat kotiin. Näin ensi kertaa Matiaksen. Hyvä kädenpuristus. Täysi laiska olo. Ruotsia.
3,3mm Tuuli 5m/s koilliseen
Myöhäinen herätys. Melkein samointein V-niskalle. Äiti teki pitsaa. Napattiin kissat kotiin. Näin ensi kertaa Matiaksen. Hyvä kädenpuristus. Täysi laiska olo. Ruotsia.
Tunnisteet:
Kissat,
Nukkuminen,
Opiskelu,
Ruoka
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
6.1.2012
Märkää 0°C
3,8mm Tuuli 4m/sluoteeseen
Pitkät yöunet takana. Vuoden eka "vapaa". Lähdettiin Parikkalaan. Huomenna takasii. Tänään talven ensimmäiset lumityöt. Syötiin myöhään ja paljon ja valvottiin myöhään. Mukava ilta.

lauantai 5. tammikuuta 2013
5.1.2012
Räntää loskaa paskaa paljon 1°C
Paskaa 7.4mm Tuuli 7m/s pohjoiseen
Niska parempi. Vika vuoro suomalaisessa. Uus peli Fresko med Emmy & Elina. sanelukone löytyi. Suuria suunnitelmia. parin päivän vapaa... ehkä

perjantai 4. tammikuuta 2013
4.1.2012
Paskaa satoi 1°C
Paskaa 8.6mm Tuuli 7m/s luoteeseen
Ensimmäinen yö alakerrassa ja hyvin nukutti töitten jälkeen. PS-kokous. Aamun niskakipu vaihtui tajuttomaan kipuun ja päänsärkyyn.
Paskaa 8.6mm Tuuli 7m/s luoteeseen
Ensimmäinen yö alakerrassa ja hyvin nukutti töitten jälkeen. PS-kokous. Aamun niskakipu vaihtui tajuttomaan kipuun ja päänsärkyyn.
Tunnisteet:
Nukkuminen,
Politiikka,
Työ,
Vaivat
torstai 3. tammikuuta 2013
3.1.2012
Lunta oli tullut, lämmin -1°C
Lunta 2,1mm Tuuli 6m/s luoteeseen
Nopee yo rautiossa. Meikäläisille evakkoon nukkumaan. Emmy ja Jaska alotti tänään muutto-operaation. Sänky on nyt olohuoneessa. Lisätöistä ei tietoa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013
2.1.2012
Ei musitikuvia, pilvistä? -5°C
Lunta 0,7mm Tuuli 6m/s luoteeseen
Yöllä töissä "yllätys" ilmaisjakelu Meltolassa. 5h unta sit Suomalaisee alehommiin. Tilillä rahaa n. 13€. Makuhuoneen ja Kirjaston vaihtosuunnitelmia.

tiistai 1. tammikuuta 2013
1.1.2012
Nätti ilma -6°C
Lunta 1,0mm Tuuli 4m/s luoteeseen
Eillinen oli hyvä päivä. Väsy olo, mut raukee. Neiti alkaa parantua. Vuoden ensimmäinen sauna Katin luona. Yöksi töihin meltolaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)